Asiakas
Satakunnan Vahinkopalvelu
“Tagomo on tehnyt markkinoinnista ymmärrettävämpää”
Satakunnan Vahinkopalvelu on laajentanut palvelutarjontaansa vuosien aikana yhä monipuolisemmaksi. Tagomon palvelut tukevat ja buustaavat yrityksen kasvua.
Kukapa ei haluaisi avukseen kokenutta ja osaavaa ammattilaista, kun elämä yllättää vaikkapa vesivahingolla?
Satakunnan Vahinkopalvelu on nimensä mukaisesti vahinkopalveluihin erikoistunut porilaisyritys, joka on perustettu vuonna 2014. Yrityksen toimitusjohtaja Veli-Pekka Uuttu työskenteli alalla vuosia ennen kuin hyppäsi yksinyrittäjän saappaisiin.
Oman yrityksen perustaminen kannatti, sillä Uuttu on luotsannut Satakunnan Vahinkopalvelun hyvään vauhtiin vuosien aikana. Henkilökunnan määrä on kasvanut alkuvuosista reippaasti ja sesonkiaikoina käytetään alihankkijoita lisäämään vahvuutta. Alkuperäisen liikeidean rinnalle on myös noussut uusia palveluita, kuten kuivajääpuhallus ja kuivasavudesinfiointi.
– Nyt viimeisimpänä olemme laajentamassa toimintaamme uudisrakentamisen pariin. Meillä on alkamassa ensi vuoden puolella paritaloprojekti, jonka ennakkomarkkinointi on jo käynnissä, Satakunnan Vahinkopalvelun toimistopäällikkö Heli Uuttu kertoo uusista tuulista.
Viime syksynä Tagomon asiakaspäällikkö Lilli Päivärinta huomasi, että nosteessa olevan yrityksen kotisivut eivät olleet ajantasaiset sisällöltään, eivätkä täyttäneet nykypäivän vaatimuksia.
Päivärinta otti yhteyttä Satakunnan Vahinkopalveluun ja kertoi huomioistaan. Pian sen jälkeen lyötiinkin jo kättä päälle uusista kotisivuista.
– Lilli on palvellut meitä alusta saakka todella hyvin. Hän jaksaa selittää asiat aina juurta jaksain, jotta ymmärrämme varmasti, mistä puhutaan. Tällaiset kotisivu- ja markkinointijutut ymmärtää paljon paremmin, kun ammattilainen opastaa, Heli Uuttu kiittelee.
Satakunnan Vahinkopalvelussa ollaan oltu tyytyväisiä uusiin kotisivuihin. Uuttu sanoo kotisivupäivityksen sujuvoittaneen esimerkiksi asiakaspalvelutyötä.
– Helpottaa työtämme huomattavasti, kun kaikki olennainen tieto löytyy suoraan verkkosivuilta, kuten esimerkiksi verkkolaskutustiedot ja palvelut. Myös muutosten tekeminen on sujunut todella näppärästi, Lilli on hoitanut asiat aina nopeasti kuntoon.
"Tagomon palvelu on sitoutunutta ja luotettavaa. Lilli Päivärinta on freesi tuulahdus ja hänen kanssaan on ilo tehdä yhteistyötä."
Uusien kotisivujen julkaisemisen jälkeen oli aika miettiä yrityksen markkinointia laajemmin. Päivärinta ehdotti Satakunnan Vahinkopalvelulle Google-mainontaa.
– Ajatuksena oli lähteä kasvattamaan Satakunnan Vahinkopalvelun tunnettuutta ja tuoda Googlen avulla paremmin esiin yrityksen laajaa osaamista ja tekemistä Satakunnassa, Päivärinta kertoo.
Mainosmuodoksi valikoitui hakusanamainonta.
– Tykkäämme toimia Lillin kanssa, koska hän ei vain myy, vaan myös perustelee, miksi jotakin kannattaa tehdä ja mitä hyötyä eri mainosmuodoista on. Hänen neuvoihinsa voi oikeasti luottaa, Heli Uuttu sanoo.
Sekä Päivärinta että Uuttu ovat tyytyväisiä hakusanamainonnan tuloksiin, vaikka Google-mainontaa on tehty Satakunnan Vahinkopalvelulle vasta hetken.
– Mainonta on lähtenyt kivasti käyntiin ja Satakunnan Vahinkopalvelut nousee tällä hetkellä todella hyvin heidän liiketoimintansa kannalta tärkeillä hakusanoilla, Päivärinta kertoo.
Uuttu ja Päivärinta ovat molemmat tyytyväisiä yhteistyön tuloksiin.
– Joustavuus on ollut Tagomon kanssa toimiessa se ykkösjuttu. Lillin kanssa on todella helppo asioida.